Heipähei ja mukavaa Eläintenpäivän iltaa kaikille!
Väitän että suomalaiset tuotantoeläimet saavat elää hyvää ja tyytyväistä elämää. Suomalaiset tuotantoeläimet saavat toteuttaa lajityypillisiä piirteitä, kuten sioilla tonkiminen, lehmillä makaaminen ja märehtiminen, jälkeläisistä huolehtiminen, hierakian toteuttaminen laumassa jne. Lisäksi niillä on vapaus janosta ja nälästä.
Tämän todistaa jo pelkästään se, kun katsoo Facebook-sivuilta Avoimen kuvapäiväkirjan sivuja maaseudun tuottajilta. Siellä on hienoja otoksia ja videointeja suomalaisista tuotantoeläimistä.
Kyllä eläimistä pidetään huolta, vaikka itse tuottajat ovatkin olleet viime aikoina vähän tiukoilla ja kenties stressaantuneita tilanteestaan. Moni tuotantoeläinten kasvattaja on sanonut, että aina ensin ruokitaan eläimet ja sitten vasta ihmiset.
Näin se on mennyt meidänkin tilalla.
Väittäisin jopa, että joskus eläimet ovat saattaneet mennä kiireellisyysjärjestyksessä jopa omien lastenkin ohi.
Muistan yhdenkin tapauksen vuosien takaa, kun esikoisemme oli ihan vauva. Pienokaiselle oli iskenyt kova flunssa ja kuume keikkui neljänkymmenen asteen tienoilla useita päiviä. Lomittajaa ei jostain syystä oltu saatu, eikä mitään muutakaan apua ollut silloin saatavilla. Mutta navettaan oli luonnollisesti mentävä. Niinpä vauva puettiin hyvin ja siinä se nukkui navetan eteisessä vaunuissaan lämpimien vällyjen välissä. Aina vähän päästä kävin kurkkaamassa, että kaikki on hyvin. Taisipa jopa kuumemittari olla mukana vaunuissa, että pystyin seuraamaan vauvan sairauden tilaa.
Sillon rinnassa puristi ja mietin mielessäni, että meneeköhän tämä nyt oikein, olikohan tämä ihan oikea paikka sairaalle lapselle? Mutta muutakaan ei voinut.
No, tästäkin kokemuksesta on selvitty ehjin nahoin, ja vauvasta on kasvanut hieno nuori mies.
Karjanhoito aiheuttaa muitakin tilanteita, jolloin on pakko ollut lähteä vaikka keskellä yötä. Näitä ovat esimerkiksi olleet poikimiset, vesiputkien paukahtamiset kovalla pakkasella tai eläinten aiheuttamat muut vahingot, joihin on pitänyt reagoida heti. Joskus sanoinkin, että tässä työssä pitää olla haalarit samalla tavalla valmiina kuin palomiehillä on varusteet. Kyse on joskus sekunneista tai korkeintaan minuuteista.
Silloin kun lapset olivat pieniä, käytettiin itkuhälytintä siten, että lapset jäivät nukkumaan itkuhälyttimen kanssa tupaan ja itse lähdettiin navettaan. Siinä sitten tehtiin töitä niin pitkään, kunnes hälyttimestä alkoi kuulua ähinää tai muuta liikehdintää. Sen jälkeen juostiin kiireesti tupaan ja alettiin hoitamaan lapsia. Kun lapset oli syötetty ja puettu, saatettiin lähteä yhdessä jatkamaan navettatöitä. Traktorin vänkärin istuin on ollut aina hyvä paikka pienemmillekin, se on tarjonnut suojaa isoilta eläimiltä esimerkiksi eläinten siirtojen yhteydessä, sieltä on ollut hyvä näkyvyys ja se on ollut mieluisa ja lämmin paikka muutenkin.
Tuohon aikaan ihmettelin kovasti sitä, että miksi maatalousyrittäjät joutuvat usein tekemään töitä pienten lasten kanssa, vaikka ammattina ja miljöönä maataloustyö on hirvittävän vaarallista. Ollaanhan siinä tekemisissä isojen koneiden ja elävien eläinten kanssa. Eli vaarallisia komponentteja on lapsille tarjolla yllin kyllin. Eikä aikuisen työstä tahdo tulla mitään, jos joutuu katsomaan pienen perään. Siinä kasvaa tapaturmariski omienkin hommien kanssa.
Vaikka meillä on ollut melko hyvä lomitusjärjestelmä, ei lomittajakaan ole paikalla vuorokauden jokaisena tuntina, eikä edes jokaisena päivänä olkoonkin kyseessä vaikka äitiysloma. Kyllä töitä riittää vielä äitiyslomalaisillekin. Ainakin meillä on riittänyt.
Tai jos ollaan lasten kotihoidontuella, niin lomitusta saa sata päivää vuodessa siihen saakka, kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Tästä voidaan laskea, että 365 päivää miinus 100 päivää on 265 päivää. Eli sen verran ollaan töissä sitten kotihoidon tuella. Alle kolmevuotiasta lasta ei tarvitse hoitaa kuin sadan päivän ajan vuodessa, eikös se ajatus mene näin?
Maatalousyrittäjien sosiaaliset edut eivät ole samalla viivalla muiden kansalaisten kanssa, tälle pitäisi tehdä vielä jotain. Tässä täytyy muistaa mainita, että lisäksi tuo lasten kotihoidon tuen aikainen lomitus on 1.5 kertaa kalliimpaa kuin tavallinen sairauden vuoksi saatava sijaisapulomitus. Monellako siihen on tänä päivänä varaa?
Mutta suomalainen lomitusjärjestelmä on tehty ensisijaisesti eläinten hyvinvointia varten, ei niinkään maataloustuottajan lapsia ajatellen. Toisaalta voidaan kysyä, että miksi emme laita lapsiamme hoitoon?
Hyvä kysymys, joskus vain työajat ovat niin haasteelliset, että sopivaa hoitopaikkaa ei löydy tai sitten se on liian kaukana.
Oli miten oli, me tuottajat olemme onnellisia silloin, kun meidän eläimet ja perheemme voivat hyvin. Koitetaan luovia näissä pikkuisissa paineaalloissa ja pitää mielemme korkealla!
