Syntymää ja kuolemaa, osa 2.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin lehmien poikimissesonki. Tätä onkin odoteltu.
Vaihdoimme siitossonnia vajaa vuosi sitten, edellisen loukattua jalkansa, ja nyt saadaan nauttia uuden sonnin hedelmistä.

Pirteitä vasikoita tuntuvat olevan; heti emon tissillä! Syntymäpainotkin liikkuvat mukavan pienissä lukemissa, joten tässä vaiheessa kaikki näyttää hyvälle. Ainoa negatiivinen asia on se, että kaikkia lehmiä ei saada laitettua tosiaan näihin mainostamiini De luxe-poikimiskarsinoihin, vaan tilanahtauden vuoksi osa poikii oman ryhmänsä keskuudessa. Tosin alla on näilläkin keltaiset oljet. Olisiko tämä ryhmätila sitten Casual Lounge?
Oli niin tai näin, paikka ei kylläkään ole haitannut tahtia, nimittäin nämä nyt poikineet ovatkin olleet jo iäkkäämpiä ja kokeneempia yksilöitä. Ne osaavat huolehtia jälkikasvustaan.
Taas voidaan vetää rinnastus omaan elämään; kolmen lapsen äitinä esikoisen syntymä oli mullistava kokemus. Epävarmuutta oli, kasvatusneuvoja sateli ja hulluuteen asti koitin toimia niin kuin ideaaliäidin kuului toimia.
Kolmannen lapsen jälkeen ensireaktiot ovat vaimentuneet ja kas kummaa -ulkopuoliset neuvot loppuneet -vai liekö niille tullut jo kuuroksi. En ole ainakaan havainnut ohjeiden antajia ympärilläni. Kaikesta päätellen varmuus on kasvanut lastenhoitoon ja -kasvatukseen. Samalla lailla itsevarmuus vasikan hoidossa näkyy näillä puolenkymmentä kertaa poikineilla tantoilla.
Ei ole pelkoa siitä, että joku arvokkaampi ja isompi yksilö omii pienemmän ja epävarmemman lehmän jälkeläisen itselleen.

Minusta tuntuu, että  terve itsevarmuus ja sen osoittaminen on yleensäkin kova juttu näitä nautaeläimiä käsitellessä. Käsittelyyn törmää päivittäin, sillä emolehmät liikkuvat vapaina.
Nämä Limousine-rotuiset nautaeläimet ovat luonteeltaan rauhallisia, mutta kuitenkin villimpiä kuin tavanomaiset lypsylehmät ainakin mitä tulee suhteessa käsittelyyn. Vaikka meillä touhutaan paljon lehmien ja erityisesti vasikoiden kanssa, on tottuminen ihmiseen eri tasolla kuin lypsylehmällä, jonka kanssa ollaan läheisesti tekemisissä useita kertoja päivässä lypsyn ja muiden hoitotoimenpiteiden muodossa.
Ihmisen täytyy herättää luottamusta olemuksellaan lehmien joukossa, jotta ne voivat olla tilanteessa rentoja ja neutraaleja.
Uskon että tähän tilanteeseen päästään olemalla näiden elikoiden kanssa, tutustumalla ja seuraamalla niiden keskinäistä käyttäytymistä muistaen, että ne ovat eläimiä. Ja ennen kaikkea olemalla itse rauhallinen.
Kokemuksemme mukaan naudan kesyttäminen ei ole pelkkää paijaamista ja silittämistä, vaan tähtäämistä siihen, että sitä on jatkossa helppoa siirtää ja liikutella. Pilalle hellitty lehmä tunkee päänsä ihmisen kainaloon, sen pakoetäisyys suhteessa ihmiseen on olematon. Sitä voi olla melkein mahdotonta käsitellä, kun terve kunnioitus ihmiseen on hävinnyt.

Itse tunnen saavani lisää itsevarmuutta ja rauhallisuutta niinkin pienellä seikalla kuin ajokepillä. Nämä ajokepit ovat niitä oransseja keppejä, joita jokainen on nähnyt teiden varsilla. Kun niitä on molemmissa käsissä, on lehmän siirtäminen isommankin porukan keskeltä helppoa. Niillä kun voi ohjailla lehmän kulkua molempiin suuntiin. Lisäksi niillä saa aikaiseksi tarvittavan hajuraon käsittelijän ja käsiteltävän välille. Korostan vielä, että näitä kepukoita käytetään eläimen ohjaukseen.

Ja sitten niillä on tämä turvallisuusfunktio, suojata ihmistä. Vaikka eläin on kuinka rauhallinen ja hyvähermoinen, saattaa sekin säikähtää tai muuten tulla vähän liian liki. Joskus isompi eläin saattaa kiusallaan puskea pienemmän eläimen ihmisen päälle.
Onhan näitä läheltäpiti-tilanteita ollut!
Jokainen voi miettiä haluaako saada kenties lähes tuhatkiloisen ystävän syleilyynsä? Vai olisiko se ollut helposti estettävissä pienellä ajokepin antamalla hajuraolla.

Maataloustyö on rankattu yhdeksi tapaturma-alttiimmista töistä Suomessa. Rakennustyöt taisivat yltää melko korkealle myös samaisella listalla. -Ja muualla maailmassa kaivostyöt. Meillähän kaivokset toimivat korkeiden turvallisuusstandardien mukaan, joten suomalaisissa kaivoksissa on turvallista työskennellä.

Tästä päästään työturvallisuusteemaan. Tätä aihetta saatan käsitellä tulevaisuudessa enemmänkin.

Maataloudessa ollaan jatkuvasti tekemisissä ei pelkästään isojen eläinten, vaan myös isojen raskaiden koneiden ja laitteiden kanssa. Lisäksi löytyy pölyt, kemikaalit, ammoniakit ja monet muut ihmisen terveyttä uhkaavat partikkelit.
Tähän cocktailiin kun lisätään pitkät työviikot ja erityisesti kesäaikaan pitkät päivät, on soppa valmis. Työturvallisuutta uhkaa väsymys.
Jos kuljetusalalla on ajopiirturit ja työaikaseurannat, niin maataloudessa niitä ei tunneta, ainakaan vielä. Ketään ei kiinnosta, oletko ollut kolmatta vuorokautta traktorin ohjaimissa rehun teossa. Ja sen päälle aamulla navettaan. Samoilla silmillä.

-Voin vakuuttaa, että ainakin kompastumisilta ja päänkolautuksilta ei tässä väsymystilassa pysty välttymään!
Omakohtaisesti voin laittaa ainakin yhden polven eturistisiteen katkeamisen juuri tästä väsymyksestä johtuvaksi työtapaturmaksi. Tosin tästä on jo useampi vuosi aikaa ja polvi on kyllä ehtinyt siitä kuntoutua. Tekevälle sattuu.
Toivotaan kuitenkin, että selviäisimme näistä tilanteista pelkillä ärräpäillä. Vahinkoja ei voi ruveta pelkäämään. Se on sama kuin lopettaisi sitten koko touhun.