Oikeastaan en edes muista millaista elämä oli ennen muuttoa tänne Ylikankaan tilalle.
Minulla on vain sekavia muistikuvia sieltä ja täältä; kaikenlaista toimintaa ja erinäistä puuhastelua monissa eri paikoissa. Oikeastaan sillä ei ole mitään merkitystä nykyisyyden kannalta.
Monilla ihmisillä saattoi olla minusta sellainen kuva, että olin menevä ja rohkea, joidenkin mielestä ehkä uhkarohkeakin, mutta tasapaksua elämäni ei varmasti kenenkään mielestä ollut. Heittelyä sinne tänne. Ihmisiä tuli ja meni. Tein elämässäni nopeita päätöksiä ja valintoja. -Ja miksen olisi tehnyt, minulla ei ollut perhettä ja olin vapaa menemään.
Mutta kaiken takana oli pohjaton kaipuu ja ikävä jonnekin.
Tuntui, että olinpa missä tahansa, ei sielläkään ollut hyvä.
Kuulostaa ihan Bret Easton Ellisin luomalle Patrick Bateman-nimiselle hahmolle suoraan 90-luvun New Yorkin pörssimaailmasta kulttikirjasta American Psyco. Huippuelämyksiä huippuelämysten perään. Tosin omasta tarinastani voidaan jättää pois kaikki raakuudet ja raha ja huumeet. Ja kääntää päähenkilö naispuoliseksi. Eli taidetaan liikkua jo aika kaukana itse kirjan tarinasta... -No, ei anneta pikkuasioiden haitata!
Mutta jotenkin näen sellaisen oman elämän irrallisuuden yhtymäkohtana minun aikaisemman elämäni ja tuon Ameriikan hullun välillä. Jotenkin sen kirjan tunnelma oli yhtä kaaosmaista kuin omanikin.
Mutta kohtalo puuttui peliin.
Näistä lähtökohdista tulleena suorastaan eksyin vahingossa näille seuduille yhtenä juhannuksena. Yksi kaverini oli kutsunut minut kylään mökilleen. Ja siellä tapasin hänen sukulaisensa, joka sattui olemaan yksinäinen maatilan isäntä -ja poikamies.
Jo seuraavana päivänä olin navetoimassa hänen luonaan, ja panin merkille, että paljon on yhdelle miehelle töitä. Ihmettelin, kun hän sanoi ajelleensa moottoripyörällä Helsinkiin kahden päivän kesälomansa aikana.- Kahden päivän kesäloma! Mikä loma se sellainen on? Sehän on vain tavallinen viikonloppu!
Myöhemmin olen kokenut maataloustuottajana saman asian itsekin. Kyllä kesäloma voi olla kahden päivän mittainen. Oikeastaan sen pitempiä lomia alkaa olla jopa vaikeaa järjestää. Ja pitää muistaa, että karjankasvattajilla on oikeus pitää 26 vuosilomapäivää vuodessa. Jokainen voi laskea, kun vuodessa on 52 viikkoa, niin karjankasvattaja saa keskimäärin yhden vapaapäivän joka toinen viikko. Tietysti itse voi hommata vaikka kymmenen renkiä hoitamaan hommat ja lomailla niin kuin tykkää, mutta näillä maatalouden kannattavuuksilla se on täysin mahdoton ajatus.
Kesäpäivät kuluivat vauhdikkaasti Ylikankaan tilan touhuissa. Hyvä että edes huomasin aikaisemmin keväällä leikattua polveani, kun meno oli niin mahtavaa. Sain jopa opetella traktorin ajoa ja käärimään paalattuja rehupaaleja. Peruuttaminen oli kaikkein haastavinta! Aina välillä paali mätkähti naapurin ojaan, mutta sekään ei haitannut menoa.
Kerran traktorini sammui keskelle risteystä, enkä saanut sitä millään käyntiin. Näin peräpeilistä vain jonon kärsivällisiä autoilijoita. -Nooh, kaikkea sattuu.
Sitten syksyllä, kun piti palata takaisin vanhaan työpaikkaani vetämään kesken olevaa projektia, päätin että Ylikangas tarvitsee minua sittenkin enemmän kuin tuo projekti. Pakkasimme muuttokuorman autoon ja ajoimme tänne.
Vaikka olin ollut vaikka minkälainen idiootti, tajusin että nyt on niin paljon pelissä, että tämän asian kanssa ei voi leikkiä. En voi vain mennä jonkun tilalle ja elämään ja lähteä sieltä niin kuin huvittaa, vaan sen päätöksen tulee olla vedenpitävä.
Tästä on nyt aikaa jo tovi, yli kymmenen vuotta. Mukaan on tullut myös kolme lasta. Tila on kehittynyt. Ja mutkiakin on ollut matkassa; monenlaisia.
Mutta yksi on varma, en ole ollut enää yksinäinen, enkä ole kaivannut mitään, eikä minulla ole ollut ikävä minnekään.
Olen löytänyt kotini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti