Hyvä paikka elää

Luin tuossa vähän aikaa sitten järkyttävän uutisen alle kolmekymppisen Jimin kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä Helsingin Asema-aukiolla.

Ymmärsin jutusta, että reilu viikko sitten siellä Asema-aukiolla olisi ollut jonkinlainen uusnatsivastarintaliikkeen mielenilmaus, ja siellä tämä ohikulkeva Jimi olisi jostain syystä pahoinpidelty. Tämän seurauksena uhri oli saanut kuolemaan johtaneen aivoverenvuodon. Poliisi oli kuitenkin ehtinyt puhuttaa uhria ennen hänen kuolemaansa, Tällöin syyksi hän oli itse kertonut sylkäisseensä kulkiessaan mielenosoittajien ohitse. Nähtävästi tämä ele oli otettu provosointina.

Poliisilla ei ole täyttä tietoa tapahtuneesta ja he toivovat silminnäkijöiden lausuntoja tapahtuman selventämiseksi. Poliisi kun ei ollut paikalla mielenilmauksessa johtuen siitä, ettei heillä ollut tietoa tapahtuman luonteesta. Joka tapauksessa silminnäkijöiden mukaan vastarintaliikkeen mielenosoittajat eivät tehneet elettäkkän auttaakseen maassa makaavaa Jimiä, vaan yksi heistä jopa videoi tilannetta.

Niin tai näin. Tapaus on kuitenkin ymmärrettävästi järkyttänyt helsinkiläisiä ja muitakin suomalaisia: mihin maailma on menossa? Turvallinen lintukoto sai taas muistutuksen siitä, että maailma on paha.
Ihmisen maailmankatsomus järkkyy ja pelko astuu tilalle. Vanhat muistot nousevat itsellekin pintaan.

Olen itsekin nuoruusvuosinani oleskellut ulkomailla, mm. itänaapurissamme sekä yhdessä Euroopan pääkaupungissa. Olin naivi maalaistyttö, jonka mielestä naisella on yhtäläinen oikeus liikkua mihin tahansa kellon aikaan, minkälaisessa kunnossa tahansa missä tahansa maailmankolkassa, ilman että hänelle voi sattua mitään. Naiseus ei saa rajoittaa ihmisen vapautta tehdä niin kuin itse haluaa. Nainen voi tehdä vähintään samat asiat kuin mies.

Suomut tippuivat kuitenkin maalaistytön silmiltä, kun kerran keskellä ihmisvilinää joutui aseellisen ryöstön uhriksi. Ei riittänyt, että rahat ja arvotavarat vietiin, ja puukon tekemä haava löytyi selästä, vaan pahinta oli se, että kukaan ei tehnyt mitään auttakseen! Ymmärrän että ihmisillä on tuossa tilanteessa pelko joutua samaan liemeen itsekin, mutta itse en olisi voinut olla pelkkänä sivustakatsojana. Sen verran on toisista välittämistä opetettu niin kotona kuin koulussakin.

Tämän seikkailun jälkeen opin arvostamaan Suomea, kotimaata -ei pelkästään sen sananvapautta ja ihmisoikeuksia sekä taloudellista huolettomuutta, vaan turvallisuutta.

Se on turvallisuutta, kun voit lähteä kotiovestasi ulos kadulle, ilman että näet ympärilläsi verilammikoita, jotka kertovat karua kieltään edellisen yön tapahtumista kadulla. Turvallisuutta on se, ettei sinun tarvitse pälyillä ympäristössäsi katulapsijengejä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vain saadakseen vaikkapa tupakan.
Turvallisuutta on se, että voit parkkeerata autosi melkein mihin tahansa paikkaan, ilman että se löytyy palatessa täysin riisuttuna ja ryöstettynä. Turvallisuutta on myös se, että voit kääntyä juttelemaan ihan vieraankin ihmisen kanssa kadulla, ilman että löydät itsesi puhdistettuna ja arvotavarat vietynä takin povitaskusta.

Suomessa on ollut turvallista ja hienoa elää! Täällä on voinut keksittyä elämiseen eikä jatkuvaan pelon alla kyyhöttämiseen.
Mutta totuus on se, että yhtä hyvin kuin nuo vieraslajit -hirvikärpäset ja jättipalsamit- ovat rantautuneet tänne pohjolan perukoille, rantautuu tänne myös muitakin epätoivottavia aineksia. Järjetöntä väkivaltaa, joka kylvää pelkoa, ja vie ihmiseltä pois turvallisen jalansijan. Ja rakkaan pojan, kuten tässä Jimin tapauksessa.

Tässä illansuussa navetassa seuratessani pikkuvasikan ensimmäisiä henkosia ja haparoivia seisomaan nousuyrityksiä, sekä emon hätäännystä pienimmästäkin horjahduksesta, tuntuu että tuo paha maailma ei ulotu tänne asti.

Ja hyvä niin.