Lyhyt esittely

Blogini on edennyt jo kolmanteen postaukseen, joten pieni taustoitus lienee paikallaan.

Olemme keski-iän kynnyksellä oleva maanviljelijäpariskunta Pohjois-Pohjanmaalta. Puhun tarkoituksella me-muodossa, sillä tätä yritystä ei olisi ilman meitä molempia. Molempia tarvitaan. Molemmilla on omat työnsä ja roolinsa tässä yhteisprojektissa. Meillä on yhteinen tavoite -laadukkaiden Limousin-nautojen tuottaminen.
Sitten meillä on perhe; kolme alaikäistä lasta. Tässä projektissa on tarkoituksena tuottaa ja kasvattaa kohtuullisen täysipäisiä ja yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. -Ja voin todeta, että tämä jälkimmäinen projekti on vielä vaativampi kuin tuo ensin mainittu!

Pääasiallisena tapahtumapaikkana tässä blogissa on Ylikankaan tila. Tällä nimenomaisella tilalla on ollut jo yhden sukupolven tarina, nyt jatketaan tätä toista. Olen tullut tänne miniäksi, eli tilan juuret löytyvät miehen suvun puolelta. Isännän sukujuuria on tutkittu 1500-luvulle asti ja ajan mukaan maanviljelystä on harjoitettu suvussa hyvinkin voimakkaasti. Historian saatossa kantatilaa on lohkottu ja jaettu. Tämän huomaa edelleenkin lukuisien paikkakunnalla asuvien sukulaisten muodossa.

Itse olen joutunut kulkemaan elämässäni pidemmän tien löytääkseni tänne. Saatan viitata joskus myöhemmissä blogeissani näihin kokemuksiin, mikäli ne ovat relevantteja nykyhetken kannalta.
Sanottakoon kuitenkin lyhyesti, että aikaisemmat opiskeluni, harrastukseni tai muut kiinnostuksen kohteeni eivät ole kuin korkeintaan hipaisseet maataloustyötä sekä siihen liittyvää kestävää elämäntapaa. Isältä pojalle.

Tämä Limousin-emolehmä-karjanpito on siis perheemme pääasiallinen toimeentulon lähde. Limousin-rotu palvelee erinomaisesti lihantuotantoa, sillä lihasta näissä kavereissa totisesti piisaa. Jopa naaraspuolisesta lehmästä löytyy yli puolet pelkkää lihasta suhteutettuna koko elopainoon. Sonnien lihansaanto voi olla yli 60:n prosentin luokkaa koko elopainosta. Aikuisen Limousin-eläimen painohaarukka oli muistaakseni 850:sta kilosta 1200:aan kiloon riippuen siitä onko lehmä vai urospuolinen sonni. Tässäkin on tietysti yksilöllisiä vaihteluita.

Onneksi nämä järkäleet kuuluvat saaliseläimiin, kuten esimerkiksi hirvet ja peurat. Tällöin pakeneminen on luontevin tapa suojautua saalistajilta. Ajatelkaa vain vaikkapa tuhatkiloista sutta! Millainen hirviö se olisikaan. Voisimmeko kasvattaa pihatossamme sataa tonnin painoista sutta ja pysyä hengissä iltaan asti?

Nauta on siis arka eläin ja lisäksi joukkosielu. -Ja hyvä niin. Se pyrkii välttämään ja väistämään ikäviä asioita viimeiseen asti. Usein ihmistä on vaikea ymmärtää naudan silmin, mutta totutut kaavat ja rutiinit sekä tutut hoitajat pitävät käsittelyn kohtuullisen helppona. Kiirettä ei saisi olla!

Lisäksi naudat toimivat hyvin hierarkkisesti; vanhimmat ja voimakkaimmat yksilöt ovat yleensä korkeimmissa asemissa laumassa. Tietysti tähän vaikuttavat myös tuotosvaihe (esimerkiksi onko vasikka hoidettavana), terveydentila sekä muut yksilölliset ominaisuudet. Mikäli naudalla on poliitikon kykyjä, saattaa se nousta ylemmäksi hierarkiassa kuin pelkän voiman ja koon avulla. Samat säännöt pätevät siellä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Pelkkä kyynärpäätaktiikka ei aina riitä!

Sanoisin, että tällaiset yhteiset työprojektit, kuten maanviljelys kaikkineen, voisivat olla pelastus monille nykyihmisille, jotka nääntyvät pitääkseen parisuhteensa ideaalisen onnellisina. Se voisi olla helpotus niille, jotka tavoittelevat suhteeseensa tuoreuden tuntua hinnalla millä hyvänsä. Pelastus ihmisille, jotka koittavat seurata median luomaa parisuhteen toimivuus/toimimattomuusmallia.
Koska tässä työssä, tällaisessa elämänmuodossa ja tässä yhteisessä projektissa ei kerta kaikkiaan ole aikaa miettiä sellaisia asioita!