Tasapainoa työstä

Tuossa illansuussa katselin ulkona olevia lehmiä ja vanha ystäväni Britney tuli moikkaamaan minua vesiastialle. Britney oli kovasti hoikentunut sitten eilisen, lantion eteen oli muodostunut oikein kuoppa.
Päässäni alkoi raksuttaa, oliko Britneyllä jossain mahdollisesti vasikka. Tarkistin utareen, -kyllä, etumaiset vetimet olivat puhtaat ja sen näköiset, että joku pikkuveijari on siellä mahdollisesti ruokaillut. Jopa lehmän korvamerkissä oli pieni veripisara, joka voisi olla peräisin poikimisesta tai jälkeisten syönnistä.
Lähdin seuraamaan lehmää, ja toden totta, ulkopihatostahan löytyikin kuiva ja pirteä vasikka. Yllättävän hiljaa Britney tälle kuiskaili, ihan niin kuin kukaan ei saisi tietää jälkeläisen olemassaolosta. Yleensä juuri poikineen lehmän erottaa juuri matalahkosta ääntelystä, mutta tämä parivaljakko oli hiljaista sorttia.
Tiedossa oli, että Britneyn poikiminen lähestyy. mutta niin kuin muutama muukin lehmä, pääsi tämäkin rouva järjestämään meille yllätyksen.
Joka tapauksessa tärkeintä on se, että vasikka ja emo olivat molemmat kunnossa.
Ilta oli jo sen verran hämärtynyt, että päätimme isännän kanssa ottaa vasikan käsittelyyn vasta aamulla. Vasikathan pitää punnita ja korvamerkata. Samalla tulee katsottua sukupuoli ja puhdistettua napatynkä.

Tässä tapauksessa homma on helpommin sanottu kuin tehty!
Tuollainen vuorokauden ikäinen terve vasikka on nopea kuin mikä, ja sen kiinni saamiseksi vaaditaan oveluutta ja ketteryyttä. Vaikka Britneykin on normaalisti leppoisa tyyppi, niin saattaa silläkin pulpahtaa suojeluvaistot esille ja se tekee vasikan kiinniottamisesta vieläkin haastavampaa.
Emolehmien vasikat on pakko korvamerkitä melkein heti syntymän jälkeen tai viimeistään seuraavana päivänä, mikäli aikoo saada ne vielä kiinni. Muunmuassa tätä seikkaa meiltä karjankasvattajilta valvotaan. Tilan kaikilla naudoilla on oltava molemmat korvamerkit asianmukaisesti kiinnitettyinä.

Olen monesti todennut, että tällainen työ näiden isojen eläinten parissa tarjoaa iloa, surua, pettymystä, ylpeyttä ja jännitystä. Ja tosiaankin sitä itsensä voittamista.
En ole haikaillut extreme-harrastusten pariin enää sen jälkeen, kun tulin tänne tilalle. Voin sanoa, että olen kohdannut suoranaista pelkoa joskus näissä tilanteissa, varsinkin alussa. En halua missään nimessä kylvää turhaa pelkoa näitä hienoja eläimiä kohtaan, mutta herkkä eläin saattaa joskus reagoida hyvinkin voimakkaasti ja kokea jonkun tilanteen pahasti uhkaavaksi. Tai sitten toisin päin: herkkä ja kokematon ihminen saattaa joskus reagoida mitättömäänkin ärsykkeeseen, eikä saa pidettyä hermojaan kasassa! Mutta onneksi tätäkin työtä voi oppia.

Varmuus kasvaa kokemuksen myötä ja sen johdosta, kun oppii tuntemaan karjansa yksilöt. Nykyään lehmiin tulee suhtauduttua vähän samalla lailla kuin iloiseen ja uteliaaseen lapsilaumaan. Ainut seikka on vaan se, että ne on vähän isommassa koossa. Ehkä se pelko on jo väistynyt, mutta aina näihin käsittelytilanteisiin saattaa liittyä jännitystä. -Näyttelijänlahjoista on ollut hyötyä, pokka pitää vaikka vastassa olisi äkäinen sonni.
Eikä ole lehmän vika, jos se puolustautuu tai käyttäytyy tottelemattomasti, kyllä vika on useimmiten käsittelijässä ja väärissä tavoissa toimia.

Jos nykymeno ahdistaa tai ajatuksia vaivaa elämisen sietämätön keveys, suosittelen tulemaan vaikka tänne meille töihin. Tai jonnekin muulle maatilalle. Työsarkaa riittää, saat kuntoilla ihan töiden puolesta ja samalla saat kokea sen, että olet ihan rättiväsynyt niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Seuraavana päivänä ajatuksesi ja pääsi ovat kuitenkin taas kirkkaita ja pääset kokemaan maailman mukavinta yhdessäolon tunnetta näiden karvaisten kavereiden kanssa. Tässä voisi olla sitä green care-tyyppistä terapoivaa vaikutusta, josta paljon puhutaan.
Tietysti niin meillä kuin monilla muillakin ns. tehokkailla ja erikoistuneilla aktiivitiloilla on vaikeuksia toteuttaa oikeasti green care-toimintaa, mikäli minä olen sen toiminnan luonteen oikein ymmärtänyt. Tehokkuusvaatimukset sysäävät alleen henkisen hyvinvoinnin tarjoamisen eläinten ja maaseutuympäristön muodossa. Harmi sinänsä!
Olen monesti ihmetellyt juuri tuota dilemmaa, kiire yhdistettynä rauhaan. Paljon pitäisi ehtiä tehdä ja saada aikaiseksi, jotta karjatalous pyörisi ja tästä eläisi. Mutta itse karja pitää rauhallisesta tössyttelystä ja öllöttelystä.
Onneksi on nämä illat, jolloin navetassa on rauha. Saa katsella vasikoiden touhuja. Ja sitä raukeata rehun syöntiä. Ja sitä kun emot huoltavat jälkeläisiään.
Jos tätä olisi enemmän ja laajemmin tarjolla, jäisi monet turhat väkivallanteot tekemättä.