Myöhästynyt joululahja

Syy miksi muistin kirjoittaa tänne blogiini juuri tänään, oli siivotessa vahingossa löytynyt joululahjapaketti, joka oli jäänyt kököttämään huoneen ylähyllylle. Kuopuksen ilme oli iloisesti yllättynyt, kun hän sai yllärilahjan avattavakseen. Sieltähän tuli vaatteita, traktori-aiheinen muki ja ennen kaikkea juuri sellaiset hanskat, joista hän oli jo aikaisemmin päivällä puhunut! Miten sattuikin näin hyvä mäihä. Kiitoksia vain tontuille vielä kerran. Joskus tuntuu, että asiat tapahtuvat jonkun ennaltamäärätyn logiikan mukaan.

Entä jos kuopus olisi saanut tämän paketin jouluaattona, niin miten se olisi erottunut kymmenistä muista lahjoista? Nyt kolmen ja puolen kuukauden jälkeen paketin sisältö nousee aivan uuteen arvoon, josta takuulla riittää kerrottavaa vielä kavereille hoidossakin!

Toisaalta tämä mukava pakettiylläri kertoo osittain siitä kiireestä, jonka keskellä perheemme elää. Koko mennyt viikonloppu on ollut harvinaisen nautinnollinen ja erikoisen siitä on tehnyt se, että meillä on ollut käytössämme lomittaja viikonlopun ajan. Pikainen vilkaisu kalenteriin kertoo sen, että viimeksi tällaista on tapahtunut viime vuoden heinäkuussa yhtenä viikonloppuna. Siis reilut kahdeksan kuukautta sitten. Minä tyttö otin ilon irti elämästä ja siivosin kodinhoitohuoneen, niin kuin kunnon ihmiset ainakin. Eikös tavallisten työssäkäyvien ihmisten arkeen kuulu viikonloppuisin siivous? Minusta ainakin tuntui erityisen hauskalta päästä tuntemaan itseni taas hetkeksi tavanomaisessa rytmissä eläväksi ihmiseksi, eikä sellaiseksi jokapäiväiseksi extreme-puurtajaksi kuin välillä on tuntunut. Tosin kuopus totesi minulle suutuspäissään aamulla, että miksi sinä tulit jo nyt navetasta, sinunhan pitäisi olla siellä vielä!

Jäin miettimään pojan kommenttia. Olen niin paljon poissa aamuisin, että jo pelkkä läsnäoloni sekoittaa muun väen tuparutiinit. Parempi painua takaisin töihin!

Vielä muutama hetki jouluun

Heipähei ja hyvää jouluaaton aaton iltaa!

Vuosi alkaa olla lopuillaan, päivä on näillä hetkillä lyhyimmillään ja huomenna on vuoden odotetuin päivä, ainakin mitä tulee lapsiin ja lapsenmielisiin, nimittäin jouluaatto!

Valehtelisin, jos sanoisin, etten ole valmistellut enkä hössöttänyt joulun tuloa ollenkaan. Totuus on se, että kuukauden päivät on kierrelty kauppoja ja koitettu etsiä niitä asioita, joita kuvittelee alle kymmenvuotiaiden kersojen haluavan. -Onneksi on verkkokaupat! Niiden avulla lahjasäkit on saatu sullottua täyteen, eikä oma aika ole mennyt kokonaan kivijalkakauppoja kolutessa.

Täytyy myöntää, että kuluttaminen on juurtunut meidänkin perheeseen näin joulun aikaan. Ehkä lahjojen lukumäärällä ja laadulla koittaa kompensoida sitä, että viimeksi ollaan lomailtu kahden päivän reissulla lähiseuduilla ja tästäkin alkaa olla jo puoli vuotta aikaa! Kun ei päästä lomalle, niin hommataan sitten lahjoja pukinkonttiin. Niin yksinkertaista se on.

Maatalousyrittäjälle lomailu ei ole aina niin itsestään selvä juttu, vaan siinä täytyy monenlaisten tähtikuvioiden osua onnekkaasti kohdalleen. Ensinnäkin täytyy löytyä lomittaja tai jokin muu osaava työntekijä, jonka vastuulle tilanpidon uskaltaa jättää. Sitten on oltava sopiva hetki noin tuotannollisesti ajateltuna. Jos on poikimakausi menossa, niin on turhaa haaveilla lähtevänsä mihinkään. Tilan talous lepää näiden syntyneiden vasikoiden harteilla ja sen vuoksi poikimisten tulee onnistua mahdollisimman hyvin. Tähän auttaa ainoastaan se, että on itse paikalla ympärivuorokautisesti valvomassa poikimisia. Eihän lomittaja voi olla töissä tilalla 24/7. Sitten on tietysti vielä lasten koulunkäynnit ja muut käytännön asiat jarruttamassa potentiaalisia lomailuja.
Eli lomaillaan sitten, kun siihen avautuu mahdollisuus.

Mutta nyt on joulu tulossa ja sydän avara. Nyt on mukavaa olla kotona. Lahjojen paketointeja vielä viimeistellessä ajatukset kannattaa kohdistaa läheisiin ihmisiin, niihin, joista tykkäämme ja joita tarvitsemme ja joita ilman eläminen olisi arvotonta. Näille ihmisille ja miksei myös eläimille, voisimme olla vähän mukavampia ja ystävällisempiä näin joulun aikaan. Tätä pehmeämpää ajattelutapaa ja kiitollista suhtautumista kanssaihmisiin voisimme jatkaa vielä joulun jälkeenkin, sillä hyvä ajatus kasvattaa lisää hyviä ajatuksia ja tekoja!

Tällä tavalla eläen ja toisiamme huomioiden voisimme tehdä ensi vuodesta vielä paremman!

Hyvää ja kiitollista joulua kaikille!

Syksy kääntyi sittenkin talveksi

On vierähtänyt jo toista kuukautta siitä, kun viimeksi avasin Limousin-elämääni täällä blogissa. Tähän kaikkeen on selvä syy, ja se on se ajanpuute!
Koitankin vastedes postailla tänne aina silloin tällöin, kun satun ehtimään. Joten kenenkään ei kannata hermostua siitä, että blogi päivittyy epämääräisen säännöllisesti. Voi myös olla, että kirjoittelen toisinaan englanniksi, kun näyttää siltä, että Limousin-cattle kiinnostaa ihmisiä myös kielirajojen ulkopuolella.

Syksy on ollut hyvä ja säät suosineet. Kiitoksia vaan tuonne yläkertaan!
Tällainen kuiva ja lumeton syksy on ollut monelle maanviljelijälle tosi mukavaa aikaa, kun on voinut tehdä monia peltotöitä jo nyt syksyllä, jotka monesti ovat jääneet kevääseen.
Meilläkin isäntä on kerännyt kaikki paalit pois pelloilta ja saanut ajettua ne kotiin. Samoin monen peltolohkon auraaminen on tullut tehtyä jo nyt, eikä vasta keväällä. Tosin ympäristökorvaus vaatii tietyn kasvipeitteisyysprosentin täyttymistä, joka tarkoittaa sitä, että pellon tulee talvehtia kasvusto päällä, eikä sitä saa aurata syksyllä. Näiden asioiden toteutumista sitten valvotaan.

Syyskuun jälkeen on ollut viitisentoista poikimista, ja nämä poikimiset ovat onnistuneet hyvin. Jokainen vasikka on syntynyt elävänä ja jokainen niistä on saanut olla terveenä.

-Voiko Limousin-kasvattaja enää enempää vaatia.
Tämä on vain todiste siitä, että tilallamme koitetaan tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja näitä poikimisia yritetään seurata parhaan kykymme mukaan. Eikä eläinten hyvinvointi ole aina hienoista puitteista kiinni. Vaatimattomammatkin olosuhteet voivat toimia hyvin, kun eläimiä hoidetaan hyvin. Ja taas päinvastoin, moderneissakaan ökynavetoissa eläimet eivät pärjää ilman hoitoa. Jonkun on huolehdittava ruuan, kuivikkeiden, sorkkahoitojen ja muiden hoitojen antamisesta. Ja tämä eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen jatkuu vuoden jokaisena päivänä. Siinä pitää olla täyspäinen ja sitkeä puurtaja, joka jaksaa pitää kiinni siitä ajatuksesta, että on vastuussa isosta eläinmäärästä. Ja työnlaadun tulee olla riittävän hyvää joka päivä.
Ei voi tehdä kerran viikossa asioita hyvin ja kuusi kertaa viikossa huonosti. Täytyy keskittyä siihen, että jokainen karjanhoidon osa-alue tulee hoidettua kunnolla viikon jokaisena päivänä.

Näitä eläinten hyvinvoinnin asioita valvotaan myös. Ja sen lisäksi ovat muut terveyteen liittyvät käynnit. Meilläkin on kaksi kertaa vuodessa eläinlääkärin tekemä Naseva-käynti johtuen siitä, että olemme tehneet vapaaehtoisesti Mycoplasma Bovis-taudinvastustustestit. Ja sen vuoksi tilamme luokitellaan niin sanotun A-tason tilaksi. Tämä mahdollista jalostuseläinten myynnin mille tahansa vastaanottajatilalle. Tässä Naseva-käynnissä kirjataan eläinten terveydenhuoltosuunnitelmaan erilaisia parannusehdotuksia, joita pyritään sitten toteuttamaan resurssien mukaan. Eli sen mukaan, miten kukkaro antaa myöten. Tämä eläinten hyvinvointihan maksaa, se ei suinkaan tule ilmaiseksi.

Tämän Naseva-käynnin tulisi olla rakentavaa yhdessä suunnittelua eläinten hyvinvointia ajatellen, mutta joskus on tuntunut siltä, että se on yksi viranomaisvalvontakäynti muiden joukossa. Niitä panostuksia ei välttämättä aina huomioda, joita tilalla on koitettu tehdä parantamaan eläinten olosuhteita. Ja tämä luonnollisesti aiheuttaa jonkin verran turhautumista. Ihan kuin hyväpalkkainen eläinlääkäri ei aina olisi ihan perillä maatalouden kannattavuuslukemista.

Mutta on näiden terveydenhuoltokäyntien aikana kuultu hienojakin kommentteja eläinlääkärin sanomana. Yksi tällainen jäi oikein mieleen, kun eläinlääkäri sanoi, että hän tulee yksinkertaisesti hyvälle tuulelle, kun katsoo näitä meidän lehmiä. Minusta tässä kiteytyy juurikin se ajatus siitä, mitä nautaeläin tarvitsee ollakseen tyytyväinen ja miten se ilmenee sen ja koko lauman olemuksesta.
Tyytyväisyys ja rauha paistaa eläimistä silloin, kun niillä on asiat hyvin, ja niillä on mahdollisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä.

Tällaista lajityypillistä käyttäytymistä harjoitti yksi kuukauden ikäinen vasikka tässä männä viikolla. Tilanne oli sen verran erikoinen, että on ihan pakko kirjoittaa siitä.

Olin jakamassa iltanavetan aikana rehua, kun huomasin, että yksi pitkään karsinassa nukkunut vasikka nosti aina päätään ja kellahteli vähän väliä selälleen. Se potki vinhasti takajalkoja ja näytti siltä, että sen lihakset ihan tärisee. Vasikka näytti välillä siltä, että se on aivan hereillä, mutta sitten se taas näytti nukkuvan. Ja samat manööverit vain toistuivat. Luonnollisesti sen outo käytös herätti mielenkiintoni. Menin sitten sen luokse ja kokeilin pulssia. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja silmätkin pyörivät päässä. Tunnustelin nukkuvan näköistä vasikkaa, kun se yhtäkkiä tempaisi itsensä pystyyn ja juoksi toiseen karsinaan aidan raosta ja kävi samantien kyljelleen makaamaan. Ja vasikka oli taas täydessä unessa tai näytti siltä kuin se olisi ollut jonkinlaisen kohtauksen vallassa.

Taas sen takajalat potkivat ilmaan, ja vasikka kellahteli selälleen. Ajattelin, että nyt on kyllä niin oudon näköistä touhua, että on parasta hommata eläinlääkäri paikalle. Sadattelin vielä mielessäni, että taas vierähtää ilta ja yö näissä touhuissa, ja kun pitäisi saada ne lapsetkin vielä nukkumaan ja aamulla koulutielle.

Pyysin ensin isäntää katsomaan tätä tapausta. Menimme yhdessä vasikan luo ja tunnustelimme vielä kerran sitä. Yhtäkkiä se havahtui ja juoksi pihattoon. Menimme yhdessä jonkun ajan kuluttua katsomaan, että minne se oikein meni ja mikä on tilanne. Siinä ne sitten makasivat emänsä kanssa vierekkäin ja vasikka oli pää pystyssä ja aivan normaalin näköinen. Otimme parivaljakon vielä varmuuden vuoksi yöksi omaan karsinaan, jotta voisimme seurata tilannetta vielä myöhemmin. Vasikan käytös oli tämän jälkeen ihan tavanomaista; se kävi emon alla ja koitti syödä vähän rehutupsua, nuoli nuolukiveä ja touhusi juuri sellaisia asioita, joita tuon ikäiset vasikat touhuavat.

Summa summarum: kun mietimme, että mikä sillä oli ollut, niin tulimme siihen johtopäätökseen, että se käveli unissaan. Tai ei vain kävellyt, vaan juoksi henkensä edestä ainakin mitä tulee sen sydämen lyöntitiheyteen. Tämä alun alkaen lämpölampun alla makaava vasikka oli uponnut niin sikeään uneen, että se ei saanut itseään kunnolla hereille ja siitä johtuivat kaikki nämä hourailut.
Eli kaikki te, jotka olette kohdanneet niin sanottuja uni-valvetilan häiriöitä, eli unihalvaus-tiloja, niin nyt te ette ole todistettavasti yksin asian kanssa, vaan samaa pakokauhua voi tuntea myös eläimet unissaan!

Joten hyvää yötä kaikille ja nukkukaa hyvin.

Hyvää Eläintenpäivää!

Heipähei ja mukavaa Eläintenpäivän iltaa kaikille!

Väitän että suomalaiset tuotantoeläimet saavat elää hyvää ja tyytyväistä elämää. Suomalaiset tuotantoeläimet saavat toteuttaa lajityypillisiä piirteitä, kuten sioilla tonkiminen, lehmillä makaaminen ja märehtiminen, jälkeläisistä huolehtiminen, hierakian toteuttaminen laumassa jne. Lisäksi niillä on vapaus janosta ja nälästä.

Tämän todistaa jo pelkästään se, kun katsoo Facebook-sivuilta Avoimen kuvapäiväkirjan sivuja maaseudun tuottajilta. Siellä on hienoja otoksia ja videointeja suomalaisista tuotantoeläimistä.
Kyllä eläimistä pidetään huolta, vaikka itse tuottajat ovatkin olleet viime aikoina vähän tiukoilla ja kenties stressaantuneita tilanteestaan. Moni tuotantoeläinten kasvattaja on sanonut, että aina ensin ruokitaan eläimet ja sitten vasta ihmiset.

Näin se on mennyt meidänkin tilalla.
Väittäisin jopa, että joskus eläimet ovat saattaneet mennä kiireellisyysjärjestyksessä jopa omien lastenkin ohi.

Muistan yhdenkin tapauksen vuosien takaa, kun esikoisemme oli ihan vauva. Pienokaiselle oli iskenyt kova flunssa ja kuume keikkui neljänkymmenen asteen tienoilla useita päiviä. Lomittajaa ei jostain syystä oltu saatu, eikä mitään muutakaan apua ollut silloin saatavilla. Mutta navettaan oli luonnollisesti mentävä. Niinpä vauva puettiin hyvin ja siinä se nukkui navetan eteisessä vaunuissaan lämpimien vällyjen välissä. Aina vähän päästä kävin kurkkaamassa, että kaikki on hyvin. Taisipa jopa kuumemittari olla mukana vaunuissa, että pystyin seuraamaan vauvan sairauden tilaa.
Sillon rinnassa puristi ja mietin mielessäni, että meneeköhän tämä nyt oikein, olikohan tämä ihan oikea paikka sairaalle lapselle? Mutta muutakaan ei voinut.

No, tästäkin kokemuksesta on selvitty ehjin nahoin, ja vauvasta on kasvanut hieno nuori mies.

Karjanhoito aiheuttaa muitakin tilanteita, jolloin on pakko ollut lähteä vaikka keskellä yötä. Näitä ovat esimerkiksi olleet poikimiset, vesiputkien paukahtamiset kovalla pakkasella tai eläinten aiheuttamat muut vahingot, joihin on pitänyt reagoida heti. Joskus sanoinkin, että tässä työssä pitää olla haalarit samalla tavalla valmiina kuin palomiehillä on varusteet. Kyse on joskus sekunneista tai korkeintaan minuuteista.

Silloin kun lapset olivat pieniä, käytettiin itkuhälytintä siten, että lapset jäivät nukkumaan itkuhälyttimen kanssa tupaan ja itse lähdettiin navettaan. Siinä sitten tehtiin töitä niin pitkään, kunnes hälyttimestä alkoi kuulua ähinää tai muuta liikehdintää. Sen jälkeen juostiin kiireesti tupaan ja alettiin hoitamaan lapsia. Kun lapset oli syötetty ja puettu, saatettiin lähteä yhdessä jatkamaan navettatöitä. Traktorin vänkärin istuin on ollut aina hyvä paikka pienemmillekin, se on tarjonnut suojaa isoilta eläimiltä esimerkiksi eläinten siirtojen yhteydessä, sieltä on ollut hyvä näkyvyys ja se on ollut mieluisa ja lämmin paikka muutenkin.

Tuohon aikaan ihmettelin kovasti sitä, että miksi maatalousyrittäjät joutuvat usein tekemään töitä pienten lasten kanssa, vaikka ammattina ja miljöönä maataloustyö on hirvittävän vaarallista. Ollaanhan siinä tekemisissä isojen koneiden ja elävien eläinten kanssa. Eli vaarallisia komponentteja on lapsille tarjolla yllin kyllin. Eikä aikuisen työstä tahdo tulla mitään, jos joutuu katsomaan pienen perään. Siinä kasvaa tapaturmariski omienkin hommien kanssa.
Vaikka meillä on ollut melko hyvä lomitusjärjestelmä, ei lomittajakaan ole paikalla vuorokauden jokaisena tuntina, eikä edes jokaisena päivänä olkoonkin kyseessä vaikka äitiysloma. Kyllä töitä riittää vielä äitiyslomalaisillekin. Ainakin meillä on riittänyt.

Tai jos ollaan lasten kotihoidontuella, niin lomitusta saa sata päivää vuodessa siihen saakka, kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Tästä voidaan laskea, että 365 päivää miinus 100 päivää on 265 päivää. Eli sen verran ollaan töissä sitten kotihoidon tuella. Alle kolmevuotiasta lasta ei tarvitse hoitaa kuin sadan päivän ajan vuodessa, eikös se ajatus mene näin?

Maatalousyrittäjien sosiaaliset edut eivät ole samalla viivalla muiden kansalaisten kanssa, tälle pitäisi tehdä vielä jotain. Tässä täytyy muistaa mainita, että lisäksi tuo lasten kotihoidon tuen aikainen lomitus on 1.5 kertaa kalliimpaa kuin tavallinen sairauden vuoksi saatava sijaisapulomitus. Monellako siihen on tänä päivänä varaa?

Mutta suomalainen lomitusjärjestelmä on tehty ensisijaisesti eläinten hyvinvointia varten, ei niinkään maataloustuottajan lapsia ajatellen. Toisaalta voidaan kysyä, että miksi emme laita lapsiamme hoitoon?

Hyvä kysymys, joskus vain työajat ovat niin haasteelliset, että sopivaa hoitopaikkaa ei löydy tai sitten se on liian kaukana.
Oli miten oli, me tuottajat olemme onnellisia silloin, kun meidän eläimet ja perheemme voivat hyvin. Koitetaan luovia näissä pikkuisissa paineaalloissa ja pitää mielemme korkealla!

Mikä minut sai tänne tulemaan?

Oikeastaan en edes muista millaista elämä oli ennen muuttoa tänne Ylikankaan tilalle.
Minulla on vain sekavia muistikuvia sieltä ja täältä; kaikenlaista toimintaa ja erinäistä puuhastelua monissa eri paikoissa. Oikeastaan sillä ei ole mitään merkitystä nykyisyyden kannalta.

Monilla ihmisillä saattoi olla minusta sellainen kuva, että olin menevä ja rohkea, joidenkin mielestä ehkä uhkarohkeakin, mutta tasapaksua elämäni ei varmasti kenenkään mielestä ollut. Heittelyä sinne tänne. Ihmisiä tuli ja meni. Tein elämässäni nopeita päätöksiä ja valintoja. -Ja miksen olisi tehnyt, minulla ei ollut perhettä ja olin vapaa menemään.
Mutta kaiken takana oli pohjaton kaipuu ja ikävä jonnekin.
Tuntui, että olinpa missä tahansa, ei sielläkään ollut hyvä.

Kuulostaa ihan Bret Easton Ellisin luomalle Patrick Bateman-nimiselle hahmolle suoraan 90-luvun New Yorkin pörssimaailmasta kulttikirjasta American Psyco. Huippuelämyksiä huippuelämysten perään. Tosin omasta tarinastani voidaan jättää pois kaikki raakuudet ja raha ja huumeet. Ja kääntää päähenkilö naispuoliseksi. Eli taidetaan liikkua jo aika kaukana itse kirjan tarinasta... -No, ei anneta pikkuasioiden haitata!
Mutta jotenkin näen sellaisen oman elämän irrallisuuden yhtymäkohtana minun aikaisemman elämäni ja tuon Ameriikan hullun välillä. Jotenkin sen kirjan tunnelma oli yhtä kaaosmaista kuin omanikin.

Mutta kohtalo puuttui peliin.

Näistä lähtökohdista tulleena suorastaan eksyin vahingossa näille seuduille yhtenä juhannuksena. Yksi kaverini oli kutsunut minut kylään mökilleen. Ja siellä tapasin hänen sukulaisensa, joka sattui olemaan yksinäinen maatilan isäntä -ja poikamies.
Jo seuraavana päivänä olin navetoimassa hänen luonaan, ja panin merkille, että paljon on yhdelle miehelle töitä. Ihmettelin, kun hän sanoi ajelleensa moottoripyörällä Helsinkiin kahden päivän kesälomansa aikana.- Kahden päivän kesäloma! Mikä loma se sellainen on? Sehän on vain tavallinen viikonloppu!
Myöhemmin olen kokenut maataloustuottajana saman asian itsekin. Kyllä kesäloma voi olla kahden päivän mittainen. Oikeastaan sen pitempiä lomia alkaa olla jopa vaikeaa järjestää. Ja pitää muistaa, että karjankasvattajilla on oikeus pitää 26 vuosilomapäivää vuodessa. Jokainen voi laskea, kun vuodessa on 52 viikkoa, niin karjankasvattaja saa keskimäärin yhden vapaapäivän joka toinen viikko. Tietysti itse voi hommata vaikka kymmenen renkiä hoitamaan hommat ja lomailla niin kuin tykkää, mutta näillä maatalouden kannattavuuksilla se on täysin mahdoton ajatus.

Kesäpäivät kuluivat vauhdikkaasti Ylikankaan tilan touhuissa. Hyvä että edes huomasin aikaisemmin keväällä leikattua polveani, kun meno oli niin mahtavaa. Sain jopa opetella traktorin ajoa ja käärimään paalattuja rehupaaleja. Peruuttaminen oli kaikkein haastavinta! Aina välillä paali mätkähti naapurin ojaan, mutta sekään ei haitannut menoa.
Kerran traktorini sammui keskelle risteystä, enkä saanut sitä millään käyntiin. Näin peräpeilistä vain jonon kärsivällisiä autoilijoita. -Nooh, kaikkea sattuu.

Sitten syksyllä, kun piti palata takaisin vanhaan työpaikkaani vetämään kesken olevaa projektia, päätin että Ylikangas tarvitsee minua sittenkin enemmän kuin tuo projekti. Pakkasimme muuttokuorman autoon ja ajoimme tänne.

Vaikka olin ollut vaikka minkälainen idiootti, tajusin että nyt on niin paljon pelissä, että tämän asian kanssa ei voi leikkiä. En voi vain mennä jonkun tilalle ja elämään ja lähteä sieltä niin kuin huvittaa, vaan sen päätöksen tulee olla vedenpitävä.

Tästä on nyt aikaa jo tovi, yli kymmenen vuotta. Mukaan on tullut myös kolme lasta. Tila on kehittynyt. Ja mutkiakin on ollut matkassa; monenlaisia.
Mutta yksi on varma, en ole ollut enää yksinäinen, enkä ole kaivannut mitään, eikä minulla ole ollut ikävä minnekään.
Olen löytänyt kotini.